sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kasvua Ruokaprovinssista -hanke


Ruokaprovinssi kasvaa ja monipuolistuu

”Kaikkien ei tarvitse tehdä samoja virheitä”, Juurella-ravintolan yrittäjä ja kokki Jani Unkeri kiteyttää Kasvua Ruokaprovinssista -hankkeen parhaan idean. ”Sitä verkostoituminen parhaimmillaan on, toisten kokemuksista oppimista.”

Unkeri, vuohitilallinen Anna-Kaisa Niemi, Into Seinäjoen Suvi Mäki-Pirilä ja Sedu Aikuiskoulutuksen Kirsti Pasto ovat kokoontuneet suunnittelemaan uuden lähiruokahankkeen askelia tulevalle keväälle ja kesälle.  Joko taas uusi lähiruokahanke, voi joku kysyä.

”Ei työ lopu yhteen eikä kahteen rutistukseen”, Anna-Kaisa Niemi sanoo. ”Lähiruuan ja pientuotannon tunnetuksi tekemiseen on satsattava kaiken aikaa. Työ on jatkuvaa.”
Niemen ja puolisonsa yritys, Vatajanrannan vuohitila ja juustola on tullut tutuksi pitkäjänteisen markkinointityön myötä. Tila on ollut aktiivisesti mukana yhteishankkeissa, joissa eteläpohjalaista ruokakulttuuria, tuotantoa ja lähiruokakulttuuria on edistetty.

”Yhteinen näkyvyys esimerkiksi tapahtumissa on yksi juttu. Vertaistuen ja neuvojen vaihtaminen muiden alan ihmisten kanssa on myös todella tärkeää. Kuten Jani sanoi, voimme oppia toistemme tekemisistä niin, ettei kaikkea tarvitse tehdä vaikeimman kautta.”


Kaksivuotisen Kasvua Ruokaprovinssista -hankkeen tarkoituksena on vahvistaa entisestään hyvää lähiruuan brändiä Etelä-Pohjanmaalla. Eikä ainoastaan kiillottaa olemassaolevaa kilpeä, vaan kehittää myös sisältöjä:

”Järjestämme työpajoja, erilaisia valmennuksia ja tapahtumia. Mukaan toivotetaan tervetulleiksi kaikki lähiruokatoimijat. Toivon mukaan uusia tekijöitä saadaan mukaan”, Into Seinäjoen Suvi Mäki-Pirilä sanoo.

Kirsti Pasto Sedu Aikuiskoulutuksesta luettelee tulevia, kiinnostavia aiheita niin valmennuksiin kuin tapahtumiinkin: ”Ruokatrendit, villiyrtit, Osta tilalta –päivä, opintomatkoja tiloille, pienryhmätoimintaa…”

Kasvua Ruokaprovinssista on Into Seinäjoki Oy:n ja Sedu Aikuiskoulutuksen yhteistyöhanke. Hankkeen toiminta-aika on 1.10.2015 – 31.10.2017

perjantai 5. helmikuuta 2016

Tervetuloa opintomatkalle!

Lähde mukaan Kimpasta Voimaa Maaseudulle -hankkeen opintomatkalle 23.-24.2.2016

Käyntikohteiksi on pyritty valikoimaan monia mahdollisimman erilaista yhteistyötä tekevää maatilaa tai muuta yhteistyöyritystä

Rönnvikin Viinitilalla Laitikkalassa on monipuolista matkailutoimintaa, lisäksi tila tekee tiivistä yhteistyötä useiden toimijoiden kanssa. Rönnvik

Maito Farmarit Orimattilassa on käynnistämässä yhteistyötä

Yöpyminen on vangitsevissa tunnelmissa Hotel Katajanokka

Keskiviikon aloitamme tutustumalla Agroy Oy:lla ja kuulemme miten toimii viljelijöiden kaupankäyntipalvelu. Suoraviivaisen tehokasta viljelijävoimaa ostoihin ja myynteihin informoi yrtiys etusivullaan. Agroy

Knehtilän luomutilan isäntä kertoo meille miten he toteuttavat energia ja ravinneomavaraista luomutuotantoa. Meidät toivotetaan tervetulleiksi Itämeren ympäristöystävällisimmälle maatilalle. Knehtilä

Hauholla saamme tutustua Perunapoikien yhteistyön tuloksiin

Matkan hinta on 100€/hlö sisältäen matkat, majoituksen ja yritysvierailut. Ruokailut ovat omakustanteisia.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset 15.2. mennessä:
Kirsti Pasto p. 040 680 7060 tai kirsti.pasto(@)sedu.fi

torstai 4. helmikuuta 2016

Maatilayrittäjä! Kimppa kantaa pitkälle!

Kimpasta voimaa-hankkeen tekijät innostavat maaseutuyrittäjiä yhdessä tekemiseen. Kuvassa vasemmalta lukien IntoSeinäjoen Jenni Koski, Sedu Aikuiskoulutuksen Kirsti Pasto ja Marjo Latva-Kyyny sekä ProAgria Etelä-Pohjanmaan Kari Kallioniemi. 
Kimpasta voimaa maaseudulle –hankkeen avulla maaseudun yhteisöllisyys halutaan herättää uuteen loistoonsa. Vanhaan ei kuitenkaan ole paluuta.


Koneyhteistyötä, yhteistä viljakauppaa, viljelykiertosuunnittelua, yhteismarkkinointia, vertaistukea ja monta muuta yhteistyön muotoa keksii tiimi, joka askaroi Kimpasta voimaa maaseudulle –hankkeen kimpussa. Sedu Aikuiskoulutuksen Marjo Latva-Kyyny ja Kirsti Pasto, Into Seinäjoen Jenni Koski ja ProAgria Etelä-Pohjanmaan Kari Kallioniemi uskovat, että viljelijöiden yhdessä tekemisessä on paljon parannettavaa. Ajatus ei toki ole hankevetäjien keksimä.
”Sellaista viestiä on maatalousyrittäjiltä tullut, että yhteistyötä kaivataan. Maatalousyrittäminen on muuttunut kovasti, ja yhteistä tekemistä tarvitaan kenties enemmän kuin koskaan. Entisaikain yhteisöllisyyteen ei pyritä, sillä maaseutu on nyt erilainen. Tilakoot ovat kasvaneet, mutta samalla tilat ovat harvemmassa. Naapuriin on matkaa”, Kari Kallioniemi sanoo.

Yhteistyö tilojen kesken ei ole kaunista sanahelinää, vaan sillä on vissi tavoite.

”Tavoitteena on maatilan taloudellinen kannattavuus. Sen vuoksi on oltava tekemisissä muiden kanssa”, Jenni Koski linjaa.

Latva-Kyyny, Pasto, Koski ja Kallioniemi sanovat, että yhdessä tekeminen voi tuntua ittellisestä eteläpohjalaisesta joskus vaikealta. On totuttu siihen, että yksin pärjätään. ”Kun maatalous oli kannattavampaa, tiloilla oli mahdollisuus investoida. Jokaisella oli omat koneet ja kuivurit. Nykypäivänä investointeihin on hyvä saada kumppaneita mukaan,” Kari Kallioniemi sanoo.

Kimpasta voimaa maaseudulle –hanke starttaa kutsumalla viljelijöitä yhteisiin tapaamisiin. Niissä jutellaan tilojen ja yrittäjien tarpeista ja toiveista. Millaista yhteistyötä tilalla kaivattaisiin ja mitä se kenties pystyy tarjoamaan muille.
”Pyrimme kokoamaan viljelijöistä pienempiä ryhmiä, tiimejä. Esimerkiksi saman tuotantosuunnan tai kokoluokan tilat voivat toimia keskenään.”

Hankkeen asiantuntijat tarjoavat neuvontaa ja esimerkiksi sopimusmalleja yhteistyön virittämiseksi. 
”Se, että asioista sovitaan paperilla, ei ole merkki epäluottamuksesta. Sopimus on kaikkien osapuolten turva ja tarkistuslista, josta voi tarpeen tullen katsoa, mitä oltiinkaan sovittu”, Marjo Latva-Kyyny sanoo.  

Aina yhteistyö ei kuitenkaan kaipaa sopimuksia tai edes suoraa taloudellista hyötyä. Pelkkä keskusteluapu ja vertaistuki voi olla suunnattoman arvokasta, huomauttaa Kirsti Pasto: ”Viljelijälle on tärkeää huomata, että muutkin kamppailevat samojen ongelmien parissa. Yhteistyötä on sekin, kun tietää, että on aina joku kollega, jolle voi soittaa.”

Kimpasta voimaa maaseudulle –hanke toimii Jalasjärven, Ilmajoen ja Seinäjoen alueilla.












                         

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Blogi aloittaa!

Tällä sivustolla aloittaa Sedu Aikuiskoulutuksen maaseudun hankkeiden oma blogi "Näe lähelle". Tervetuloa mukaan seuraamaan hankemaailman pyörteitä!