torstai 16. kesäkuuta 2016

Win-Win yhteistyötä viinitilalla


Kimpasta Voimaa Maaseudulle -hanke teki monihyvääsen opintomatkan kevättalvella. Ensimmäinen yritysvierailukohde oli Rönnvikin tila.
Pälkäneläinen Rönnvikin viinitila on uranuurtaja marjaviinien valmistajana, markkinoijana ja maatilaravintolapalvelujen tuottajana.  Lähiajattelu on ollut mukana alusta alkaen. Raaka-aineet ja osa myytävistä tuotteista tulee seudun pientuottajilta sekä omalta tilalta. Yhteistyö on mahdollistanut kasvun ja keskittymisen tärkeimpiin toimintoihin.  Esimerkiksi juustoja Rönnvikin tilalle toimittaa Pälkäneläinen Heikkilän Juustola.  Yhteistyöstä hyötyvät niin toimittaja kuin tilaajakin.  Tavara on tuoreinta mahdollista, toimitusketju on lyhyt ja tieto kulkee hyvin molempiin suuntiin. 
 
Yhteistyö on antanut viinitilalle myös mahdollisuuden tarttua nouseviin trendeihin, kertoo Rönnvikin ravintotoiminnoista vastaava Eila Rönni.  Näihin kuuluu tällä hetkellä maassamme voimakkaasti kasvava lähioluiden buumi.  Teemme tiivistä yhteistyötä viinitilalla nyt toimivan paikallisen Olutverstas Oy:n kanssa.


Rönnvikin tila tuottaa viinien ja ravintolapalvelujen lisäksi myös broilereita, sekä niiden käyttämää rehua.  Ylijäävä konekapasiteetti on myyty urakointina lähialueen maatiloille. Sittemmin urakointitoiminta on laajentunut niin, että maatila yhdessä urakoinnin kanssa työllistää 4-5 ihmistä, kertoo tilan isäntä Kalle Rönni.  Rönnvikissä yhteistyön ykkösedellytyksenä pidetään luottamusta sekä joustavuutta osapuolten kesken.