torstai 27. lokakuuta 2016

Olikos se mitta täynnä?

Terveisiä vaan ”tien päältä”! Hymy-hanketiimi suuntasi nokkansa kohti Seinäjokea lokakuun lopulla. Syksyinen aamu valkeni silloin pienen pakkasen tunnelmissa suuressa osassa Etelä-Pohjanmaata. 

Hymy – hyvinvointia maatilayrittäjille –hankkeen ja Melan yhteistyössä järjestämään hyvinvointipäivään Seinäjoen hotelli Cumuluksessa 26.10.2016 oli ilmoittautunut iso joukko maatilayrittäjiä. Päivä toimi samalla Hymyn virallisena aloitustilaisuutena. Pohjanmaan liikunta ja urheilun väki oli varautunut pienryhmätilassa tekemään kehonkoostumus- ym. mittauksia, joihin jokainen seminaariin osallistuva pääsi ihan maksutta. Jo yhdeksältä aamulla kävikin aikamoinen kuhina hotellin käytävillä. 

Päivän aiheiden aluksi ”HYMY-leidit” Karoliina ja Kirsti avasivat tilaisuuden kertoen lyhyesti HYMY-hankkeesta ja sen tavoitteista. 

Pirjo Saari Melasta kertoi Melan hyvinvointitoiminnasta sekä erilaisista koulutuksista, joita he tarjoavat. Vinkkinä muuten bloginkin lukijoille, että Melan ajankohtaiset tapahtumat löytyvät heidän toimintakalenteristaan osoitteesta http://www.mela.fi/fi/tyohyvinvointi/tapahtumakalenteri.   
Pirjo muistutti, että Mela on tulossa vastaan vakuutusmaksujen maksamisessa siten, että maksuaikaa on lisätty aina 24 kuukauteen asti ja viivästyskorkoa on alennettu tilapäisesti ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka. Jos maksujen kanssa on ongelmia, kannattaa olla välittömästi yhteydessä oman alueensa Mela-asiamieheen!

Päivän ehkä monitulkinnallisimman puheenvuoron meille tarjosi onnellisuusprofessori Markku Ojanen, joka pohti osuudessaan työn ja onnellisuuden yhteyttä – voiko työssään olla onnellinen? Hänen mukaansa ihmisen elämässä on onnellisuusvarkaita, jotka vievät onnellisuutta elämästä pois. Tällaisia varkaita voivat olla kateus, huono sää tai jatkuva kiire, suuret menetykset – asioita joihin ei aina itse voi vaikuttaa. Onnellisuuden varastamisen seurausta ovat esimerkiksi erilaiset pelot, masennus, katkeruus ja viha. 

Lounastauolla PLU:n tekemät mittaukset jatkuivat niille, jotka eivät heti aamusta ennättäneet ja loput väestä nautti runsaan lounaan Huviretki-ravintolassa. 

Maija Pispa Satakunnan Varavoimaa Farmarille II-hankkeen vetäjä kertoi yleisölle heidän varavoimahankkeestaan. Hankkeen tarkoituksena ei ole niinkään keskittyä viljelijään työssään vaan käsitellä ihmistä ja hänen elämäänsä kokonaisuutena. Tärkeimmät syyt yhteydenottoihin ovat erilaiset talous- ja ihmissuhdevaikeudet, sairastumiset, äkilliset kriisit, liika työmäärä, uupumus ja masennus. Maija osasi hyvin laittaa sanoiksi allekirjoittaneen ajatukset todetessaan, että vaikka elämä ei ole lopulta sitä mitä on aina sen kuvitellut olevan, voi silti olla kyseessä hyvä elämä. Vaikka joku on voinut aina ajatella olevansa maatalousyrittäjä, voi kivireen tuntuisesta maatilasta luopua ja lähteä johonkin muuhun suuntaan ja silti saada hyvän ja rikkaan elämän.  

Maijan puheenvuoron jälkeen Miia Mannila MTK-Etelä-Pohjanmaasta kertoi lyhyesti Varavoimaa Farmarille-hankkeesta, joka on käynnistymässä Etelä-Pohjanmaalla. Hankkeen tarkoituksena on auttaa niitä tiloja, jotka tarvitsevat konkreettista apua elämänsä ja yrityksensä tilanteen hallintaan. Hankkeen päälliköksi ja vetäjäksi on palkattu Maija Lamminen

Kirjailija ja psykoterapeutti Katriina Järvinen antoi puheenvuorossaan eväitä arjessa selviytymiseen ja käsitteli mm. suomalaisen moraalin ja sukupolvien takaisten kaikujen vaikutusta nykypäivään. Suomalaisessa kulttuurissa moraalinen ihminen on se järkevä ihminen, joka on aina jemmannut jotain tulevan päivän varalle. Tästä syystä suomalaisesta kollektiivisesta alitajunnasta kumpuaa helposti myös omaan mieleen ajatuksia kuten "voi että mä oon ollut tyhmä kun oon tehnyt tuollaisenkin investoinnin ja olisi pitänyt tämä asia arvata". Katriinan painokas viesti kuulijoille oli, että kukaan ei voi oikeasti ennustaa tulevaa eikä historiakaan oikeastaan opeta yhtään mitään. Vaikka joskus on käynyt huonosti, niin ikinä mennyt ei lyö lukkoon juuri tämän hetken ongelmia ja niiden ratkaisuja. 

Päivän päätteeksi kehonkoostumusmittauksissa käyneet saivat omat raporttinsa ja analyysin siitä, "missä maa makaa".

Iso HYMY-kiitos kaikille osallistujille!



maanantai 17. lokakuuta 2016

Elämä on ihanaa! Hyvänmielen päivä Korvalla 19.11.2016

Hymy ja Kasvua Ruokaprovinssista löivät hynttyynsä yhteen ja seurauksena on yhteinen hyvän mielen päivä Koskenkorvan Trahteerissa marraskuulla. Kuvan saa klikkaamalla isommaksi, mutta alempana vielä kirjallisesti samat ilmoittautumisohjeet. Päivä sopii kaikille asiasta kiinnostuneille! Tervetuloa!

Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa - hyvän mielen päivä Koskenkorvan Trahteerissa (os. Trahteerintie 3, 61330 Koskenkorva) lauantaina 19.11.2016 klo 9:30-15.00. 

OHJELMA

9:30 Aamukahvit
10:00 Petra Sippola: Usko omaan tekemiseesi - miten myyt omaa osaamistasi?
12:00 Trahteerin emännän maukas lähituotteista valmistettu keittolounas
13:00 Riitta Malkamäki: Mikä etuoikeus, mikä mahdollisuus!

Ilmoittautumiset Karoliinalle, Kirstille tai Minnalle 11. marraskuuta 2016 mennessä:

Karoliina: puh. 040 680 7174 / karoliina.streefkerk(at) sedu.fi
Kirsti: puh. 040 680 7060 / kirsti.pasto(at) sedu.fi
Minna: puh.040 680 7058 / minna.tuurinkoski(at) sedu.fi

maanantai 10. lokakuuta 2016

Onko mittasi täynnä? Hyvinvointiseminaari Seinäjoella 26.10.2016

"Mukavasti alkaa kalenteri täyttymään syksyn tapahtumien osalta. Tarjolla on todella monipuolista hanketoimintaa koko Etelä-Pohjanmaalle!   
HYMY yhdessä Melan ja yhteistyökumppaneiden kanssa järjestää "Onko mittasi täynnä? Tule ja testaa" -teemalla huippupäivän kaikille maatilayrittäjille. Hyvinvointipäivän aikana on  mahdollista saada ilmaisia mittauksia ja kuunnella kattavia luentoja aiheen ympäriltä. Pidetään ihmiset huolta itsestämme ja toisistamme, myös tällaisina aikoina!"
Aika: 26.10.2016 klo 9.00 alkaen
Paikka: Hotelli Cumulus Seinäjoki, os. Kauppakatu 10, 60100 Seinäjoki. Asiakasparkkeeraus takapihalla, muista pyytää vastaanotosta parkkilipuke! 

Hyvinvointipäivän ohjelma

9.00–10.00 Mahdollisuus Kehon kuntoindeksi -testeihin (Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu Ry)
9.30 Kahvit (mahdollisuus testeihin jatkuu kahvin aikana)
10.00 Päivän avaus / MTK ja HYMY-hanke
10.10 Ajankohtaisia työhyvinvointikuulumisia Melasta / Pirjo Saari, tiiminvetäjä
10.30 Onnellisuuden esteet ja eväät / Markku Ojanen, onnellisuusprofessori
11.30 Lounas (mahdollisuus testeihin jatkuu lounastauon aikana)
13.00 Miten Pirkanmaalla tuetaan viljelijän hyvinvointia? 
          Maija Pispa, Varavoimaa Farmarille -hanke
13.15 Varavoimaa Farmarille Etelä-Pohjanmaalla esittäytyy
13.30 Mistä löydän voimavaroja muutosten keskelle? / Katriina Järvinen, kirjailija, psykoterapeutti
14.30 Palauteluento Kehon kuntoindeksi -testeistä / Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu RY
15.00 Päivä päättyy

Päivän ohjelma, mittaukset ja lounas ovat maksuttomia. TERVETULOA!

Lounasjärjestelyn vuoksi ilmoittaudu viimeistään 20.10.2016.

Kirsti Pasto, puh. 040 680 7060, kirsti.pasto(at )sedu.fi tai
Karoliina Streefkerk, puh. 040 680 7174, karoliina.streefkerk(at )sedu.fi