maanantai 29. toukokuuta 2017

Kuulumisia kotimaan opintomatkalta osa II

Toinen matkapäivä 29.3. aloitettiin yhteisen kehonhuollon ja hyvinvoinnin aakkosten merkeissä. Oli aika jättää jäähyväiset Savonlinnalle ja suunnata kohti Punkaharjua ja Suomen metsämuseo Lustoa.

Luston yritysesittely ja museo-opastus perehdytti retkeläiset monipuolisesti suomalaiseen metsienkäytön historiaan ja nykypäivään.

Tervan uittoreitti pienoiskoossa. Kuva: Kirsti Pasto. 
Luston taustaorganisaationa toimii Suomen Metsämuseosäätiö, joka perustettiin 80-luvulla. Säätiön tarkoituksena on edistää valtakunnallista metsäalan museaalista tallennus-, tutkimus-, näyttely- ja julkaisutoimintaa sekä tukea toiminnallaan metsäalan yleistä tiedotusta. (Lähde: lusto.fi)

Hiljaisuuden huoneen tunnelmaa. Kuva: Kirsti Pasto. 
Vierailumme aikana osia näyttelyistä oltiin uusimassa, siltikin laajaan kokoelmaan ja eri näyttelyihin tutustuminen veikin aikaa useamman tunnin. Suomalaisten luontosuhde näkyi rikkaana ja monipuolisena museossa. Yksi vaikuttavimmista elämyksistä oli pysähtyminen Hiljaisuuden huoneessa, joka on elämyksellinen kokonaisuus panoraamakuvaa sekä teknologiaa. Huone rakennettiin alunperin Hannoverin EXPO2000-maailmannäyttelyyn ja se nousi sielläkin suureen suosioon. (Lisätietoa Hiljaisuuden huoneesta: lusto.fi)

Teemaistelu alkamassa, vähän mietteliääksi laittaa vihreän teen ja juuston maistelu. 
Iltapäivästä matkamme suuntautui kohti Juvaa ja Wehmaan kartanoa, jossa vierailimme Suomen ainoassa englantilaistyylisessä teehuoneessa. Teehuoneen yrittäjä Anna Grotenfelt-Paunonen kertoi innostuneesti yrityksestään, jonka hän perusti äitinsä pitämän vaatekaupan oheen muutama vuosi takaperin. Vaatekaupan asiakkaat kaipasivat jotain lisää, ja idea teehuoneesta kumpusi Grotenfelt-Paunosen omasta kiinnostuksesta teetä kohtaan. Yrittäjänä hän kokee, että omia unelmiaan kannattaa seurata rohkeasti ja aina kannattaa kokeilla jotain uutta.

Jokaiselle teelaadulle on oma optimaalinen haudutuslämpötilansa ja -aikansa.
Tietyt maut voimistuvat ja sopivat yhteen erilaisten teelaatujen kanssa. 
Teehuoneelta suuntasimme kohti Mikkeliä ja majapaikkaamme Kyyhkylän kartanoa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti