keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Opintomatkalla Pohjois-Italiassa, pienen matkakertomuksen toinen osa



Huomenta vaan, sateinen Gardone Riviera!
Italian opintomatkan toinen matkapäivä aloitettiin suuntaamalla kohti Gardajärven lounaisrantaa, jossa Polpenazze del Gardan kylässä toimii viinitila Cantina Avanzia. Lounaisranta on tunnettu Chiaretto-viinistään. 

Cantina Avanzi - investointeja ja panostusta vientiin

Cantina Avanzi on yksi Italian 800 000 viinintuottajasta ja on alueensa suurimpia viinintuottajia. Vuosituotanto on noin 500 000 pulloa erilaisia viinejä. Raaka-aine tuotetaan omilla viinitarhoilla, joita on yhteensä noin 50 hehtaaria. Tarhoilla kasvatetaan rypäleet rose-, puna- ja valko- sekä kuohuviineihin, joita yrityksen valikoimassa on toista kymmentä.

Viininviljelyn ja -valmistuksen aloitti vuonna 1931 Giovanni Avanzi. 1960-luvulla hänen poikansa Gianpetro ja Alessandro jatkoivat perheyritystä. Tänäpäivänä edellä mainittujen veljesten pojat ovat mukana yrityksen toiminnassa. 

Viinin valmistuksen saloihin meidät johdatti viinisuvun nuorin vesa Giuseppe Avanzi. Hän vastaa viinin valmistuksesta ja laadusta. Giuseppe kertoi, että historiansa suurimman kehitysaskeleen viinitila teki vuonna 2006. Tuolloin toimitiloja laajennettiin ja kalustoa uusittiin. Laajennus maksoi yhteensä viisi miljoonaa euroa, ja sen avulla kaikki tuotantotilat saatiin samaan tasoon ja uudistettua nykypäivän vaatimuksia vastaavaksi. Näin työskentelyä saatiin myös tehostettua. Samalla saatiin lisättyä myös maanalaisia varastotiloja.

Cantina Avanzin viinintuotantolaitos
Tilan tuotteiden merkittävin kuluttajaryhmä ovat alueen matkailijat, mutta yhä suurempi osa viedään ulkomaille.  Merkittävin vientimaa on Saksa, mutta uusia avauksia tehdään koko ajan. Vastikään vientiä on avattu myös Suomeen. Viinien ohessa yritys valmistaa myös oliiviöljyä, jonka raaka-aineita se ostaa jonkin verran pieniltä oliivinviljelijöiltä. Muutoin tuotanto ja markkinointi on omatoimista.

Uutena kokeiluna tilalla oli aloitettu pienpanimotoiminta, josta Giuseppe kertoi innostuneesti. Tilamyymälässä oli tarjolla lähes kymmentä eri sorttia tilan omia oluita. 
Lisätietoa Avanzi-viinitilasta: www.avanzi.net


Viininmaistelun jälkeen seurueemme sai tehdä ostoksia tilamyymälässä, minkä jälkeen hypättiin taas vrumm-vrummin kyytiin ja lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme Manestrinin oliiviöljytilalle. 

Manestrini - vähän mutta laadukasta


Yritysesittelyn alkuun näimme videon tilasta ja sen prosesseista. Oliivinviljelijä Edigio Manestrini on johtanut kuusikymmentäluvusta saakka Manestrinin perheyritystä Soiano del Lagon kylässä.
Tila valmistaa perinteisin menetelmin neljää öljylaatua; L’ Olio Dopia, L’Olio Extra Vergineä, Olivio Monocultivar Casalivaa, Olio Olivio Monocultivar Leccinoa ja aromatisoitua Oli Aromatizzatia.  Oman tuotannon lisäksi Manestirinin tila tuottaa muille oliivinviljelijöille rahtipuristuspalvelua. 

Tehdaskierros huipentui öljynmaisteluun ja ostosten tekoon tilamyymälässä. Oliivista valmistettuja tuotteita oli lukuisia erilaisia, saippuasta ruokatuotteisiin. 

Manestrinin tilalta suuntasimme lounaalle Manerban kylään jossa tarjolla oli rento lounas Dalla Saraghina-ravintolassa. Italialaiseen tapaan lounas kesti hyvän kolmatta tuntia, ja olimme erinomaisesti päivän aikataulusta jäljessä, kun matka jatkui kohti Bedizzolen kylää. 

Lisätietoa Manestrinin oliiviöljytilasta http://www.manestrini.it/. 

Marchesinin possut ovat lähiruokaa aidoimmillaan    


Bedizzolen kylässä sijaitseva Marchesinin maatila on kooltaan pienehkö, noin 40 hehtaarin sikatila. Osa peltoalasta on vuokrattua. Pelloilla kasvaa rehuviljaa noin sadan emakon ja vuosittain kasvatettavan 2 000 lihasian tarpeisiin. Lisärehua ostetaan noin 30 % sikalan koko rehumäärästä.  

Tilan toimintaa esitelleen Elvira Lazzarin mukaan puolet maatilan tuottamasta sianlihasta myydään oman maatilalla sijaitsevan lihakaupan kautta. Tilalla on oma teurastamo, jossa tilan siat teurastetaan. Rahtiteurastusta tarjotaan myös alueen muille sianlihan tuottajille.  

Marchesinin tilan sianliha jalostetaan yli 20 erityyppiseksi makkaraksi ja palalihaksi. Tilamyymälä on avoinna kuluttaja-asiakkaille tiistaisin ja sunnuntaisin. Toinen puoli tuotannosta myydään paikallisiin maatilamatkailuyrityksiin, ravintoloihin ja marketteihin. Kaikkiaan tilalla työskentelee seitsemän henkilöä, joista viisi työllistyy sikalassa ja lihanjalostuksessa. 

Näin suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna tuntui uskomattomalta, että tila sai saman katon alla harjoittaa sekä sikalatoimintaa että teurastusta ja jatkojalostusta. Elvira kertoi, että heille lihan jatkojalostaminen itse on erittäin kannattavaa ja lihalle saadaan hyvä kilohinta. Ruhontarkastuksesta peritään vain eläinlääkärin tuntitaksta toteutuneen työtuntimäärän mukaan eikä erillisetä ruhomaksua ole. Pienteurastamolla ei myöskään ole vuosittaisia teurastusrajoja, vaan eläimiä voidaan teurastaa määrällisesti niin paljon kuin on tarve. 

Lisätietoa Marchessinin tilasta www.marchesinigiuseppe.it

Campagna Amica - voimavarat yhteen tuottajien puolesta!

Marchesinin tilalta jatkoimme matkaa Brescian kaupunkiin, jossa tutustuimme paikallisen tuottajajärjestön Coldirettin Campagna Amica-toriin. Markkinatoreja järjestetään säännöllisesti eri paikoissa, ja esillä on lähiruokatuotteita. Lyhyen vierailun aikana meille tarjottiin runsaat maistiaiset paikallistuotteiden antimista.                                    
           


Toritapahtumasta suunnimme illan suussa takaisin majapaikkaamme. 

Reporttereina toimivat Kimpasta Voimaa Maaseudulle-tiimi Jenni Koski IntoSeinäjoesta, Kari Kallioniemi ProAgria Etelä-Pohjanmaasta  ja Karoliina Streefkerk Sedu Aikuiskoulutuksesta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti